Hyvä tietää

Tilasta ja yrittäjistä

IsännätPinnun tila sijaitsee Hartosenpään kylässä, Pertunmaalla, Etelä-Savon eteläisimmässä osassa. Tilan päärakennuksen on rakentanut 1830 luvulla Adam Pinnu, jonka mukaan tila on saanut nykyisen nimensä. Wahlmanin suku on tullut tilalle vuonna 1886, ja hoidan sitä nyt yrittäjänä neljännessä polvessa. Vanhempani, Aili ja Mikko Wahlman, ovat vuokranneet mökkejä  maatalouden sivuelinkeinona jo vuodesta 1970 alkaen. Toimintaa on laajennettu tällä vuosituhannella.

Tila on ollut maanviljelys- ja lypsykarjatila niin pitkään kuin tilan historiasta olemme tällä hetkellä saaneet tietoja. Nykyään lypsykarjaa ei enää ole, mutta harjoitamme peltoviljelystä ja eläinten laidunnusta yhteistyössä naapurin kanssa. Mökeistä neljä, Mäntyrinne, Niemenkärki, Länsiranta ja Vuorkangas sijaitsevat tilan läheisyydessä (katso lähialueen kartta). Viides mökeistämme sijoittuu tilasta erillään, 25 km:n päähän Höltän kylään, lähelle Kuorttia.



Tilan vanha isäntä Mikko Wahlman yhdessä veljensä Niilon kanssa
Pinnun aitan rappusilla sotavuonna 1943

Hyvä tietää

Ilmakuva tilasta 1950-luvulta

Mökkiyrittäjänä toimin  puolisoni Tuomo Törnroosin, sekä perheeni avustamana. Tilan hoidon ja mökkiyrittäjyyden lisäksi toimin taide- ja taitoaineiden opettajana, puolisoni Tuomo pankkialan tehtävissä. Toivomme, että viihtyisyyttä ja palvelua korostavat ammattimme ovat hyödyksi myös asiakkaillemme!

Nimmarit


Varausehdot

Varausehdot

Usein kysyttyä

Avaimien haku ja luovutus:

Mökeille tuloaika on klo 16, poikkeuksena Mäntyrinne klo 17. Lähtöaika on klo 12. Otamme asiakkaat vastaan ajo-ohjeen mukaisesti ja opastamme mökille tai tarvittaessa sovimme erikseen avaimen paikasta.

Kalastuksesta:

Savon-Hartonen -järvestä (Mäntyrinne, Niemenkärki, Länsiranta ja Vuorkangas), saa pyytämällä melko helposti kalaa, esim. ahventa ja haukea. Ylä-Rievelistä (Hienohiekka) saa verkoilla mm. muikkua.

Kalastusluvat:
Mökeillä on järvikohtaiset luvat yhdelle pyydykselle (katiska, verkko tms.). Asiakkaalla tulee olla tämän lisäksi valtion kalastuslupa www.mmm.fi. Kalastuslupaa ei tarvitse alle 18- tai yli 64-vuotiaat. Kalastus mato-ongella ei tarvitse lupaa. Kaikkien mökkien varustukseen kuuluu kaksi mato-onkea. Katiskaa voi vuokrata erikseen 8 eur/viikko.